Hyvä esittelyteksti - 9 + 1 vinkkiä

Hyvä esittelyteksti

Hyvä esittelyteksti on selkeä, ytimekäs ja kiinnostava. Sen tavoitteena on herättää lukijan kiinnostus välittömästi, pitää yllä mielenkiintoa ja samalla esitellä pääaiheet sekä -ideat tiiviisti, mutta kattavasti.

Hyvän esittelytekstin kirjoittaminen on myös jokaisen työnhakijan, opiskelijan ja yrittäjän tärkeimpiä taitoja, sillä se auttaa sinua erottautumaan muista sekä hankkimaan työpaikan tai asiakkaan itsellesi.

Tässä kirjoituksessa käymme läpi 9 vinkkiä, joiden avulla vangitset lukijoidesi mielenkiinnon

  1. Hyvä esittelyteksti: 9 vinkkiä
  2. CV esittelyteksti – näin sovellat 9 vinkkiä
  3. Esittelyteksti-esimerkki

Hyvä esittelyteksti: 9 vinkkiä

Hyvä itsestä kertova esittelyteksti on kuin käyntikorttisi: se antaa ihmisille maistiaisen siitä, kuka olet ja mitä tuot pöytään.

1. Aloitus – iske heti

Herätä lukijasi mielenkiinto välittömästi. On todennäköistä, että hänen silmiensä editse kulkee valtava määrä erilaisia kasvoja, joten pidä huoli siitä, että juuri sinä ja sinun tekstisi jää hänen mieleensä.

2. Laatu – älä näytä Resu-Pekalta

Ensivaikutelman voi tehdä vain yhden kerran, joten on olennaista, että jäät mieleen hyvällä tavalla. Varmista siis, että esittelytekstisi ei sisällä ainoatakaan kirjoitusvirhettä. Jos esittelytekstiin voi valita kuvan, valitse hyvälaatuinen kuva!

Jos työkalupakistasi löytyy tahansa keino, jolla voit nostaa esille työsi, tekemisesi ja osaamisesi laatua, niin pyri hyödyntämään se.

3. Kohdistaminen – älä tarjoa kaikkea kaikille

Esittelyteksti ei ole jokaista maailman ihmistä varten, vaan sen tarkoitus on herättää mielenkiinto tarkkaan rajatussa kohderyhmässä, oli kyse sitten oppilaitoksista, työnantajista, asiakkaista tai mistä tahansa.

Kukaan ei osaa tehdä kaikkia asioita hyvin, joten keskity suosiolla niihin asioihin, joissa tiedät olevasi hyvä ja minkä vuoksi kohderyhmäsi tulisi kiinnostua juuri sinusta.

4. Henkilökohtaiset ja ammatilliset tiedot – erottaudu joukosta

Mieti tarkkaan, että mitkä tiedot ovat oikeasti olennaisia kyseistä esittelytekstiä ajatellen. Onko sinulla aiempaa työkokemusta samalta alalta? Mitä olet opiskellut? Onko sinulla sertifikaatteja? Aiempia asiakkaita?

Keskity nostamaan esille asioita, jotka ovat olennaisia kyseisiä tehtäviä ajatellen. Jos haet IT-tehtäviin, niin kerro rakentamistasi verkkosivuista – älä kokemuksestasi leipomossa.

5. Saavutukset ja erikoistaidot – mitä oikeasti osaat?

Oletko osallistunut kilpailuihin tai saavuttanut erilaisia asioita, jotka auttavat verifioimaan osaamistasi? Kerro näistä avoimesti, sillä ne auttavat sinua erottautumaan muista.

Vaikka sinä kuvittelisitkin, että ”kaikkihan näitä ovat tehneet”, niin olet todennäköisesti väärässä. Suurin osa ihmisistä ei tee ylimääräisiä asioita tai poistu omalta mukavuusalueeltaan.

6. Henkilökohtainen kosketus – herätä tunteita

Lähtökohtaisesti ihmiset haluavat tehdä töitä ja ostaa palveluita sellaisilta ihmisiltä, joista he pitävät. Jos toimit tietyssä kaupungissa ja tietyllä alueella, niin voi olla hyödyllistä, jos kertoo esimerkiksi fanittavansa tiettyä urheilujoukkuetta.

Parhaimmillaan teillä on heti alusta alkaen enemmän yhteisiä keskustelun aiheita, kuin muilla samaan paikkaan hakevilla henkilöillä.

7. Tavoitteet ja ambitiot – älä anna tuumaakaan periksi

Mitä sinä oikein tavoittelet? On huomattavasti innostavampaa tehdä yhteistyötä- tai tukea henkilöä, jolla on kova halu mennä eteenpäin ja oppia.

Jos teet keikkatöitä rahoittaaksesi opiskelusi, kerro siitä profiilissasi. On varmaa, että ihmiset tukevat mielellään ahkeraa nuorta, joka tekee töitä oman tulevaisuutensa eteen.

Sama pätee myös työhakemukseen. Jos haluat edetä urallasi, kerro siitä alusta alkaen avoimesti. Yritys haluaa varmasti sellaisen henkilön, joka haluaa ottaa vastuuta ja kehittää toimintaa eteenpäin vs. ”tulin tänne rahan takia” -asenne.

8. Ytimekäs ja selkeä – etene loogisesti

Vältä turhaa jaarittelua ja siirry jouhevasti vaiheesta toiseen. Kun lukijan mielenkiinto on herätetty, johdata hänet tarvittavien osa-alueiden läpi ja tee valinnastasi hänelle helppoa.

9. Ajantasaisuus – älä ole eilisen uutinen

Pidä esittelyteksti ajan tasalla, eli päivitä sitä tarvittaessa, mikäli sinulle tapahtuu kohderyhmäsi kannalta olennaisia asioita. Tämä pätee myös kuvamateriaalin ja tavoitteiden osalta!

CV-esittelyteksti

Tyypillinen CV pitää sisällään kaksi osa-aluetta: ns. ”teknisen osan” ja avoimen hakemuksen. Siinä missä tekninen osa listaa työkokemuksen, koulutuksen ja erityisosaamisen, avoin hakemus puolestaan kertoo, että miksi juuri sinä olisit hyvä kandidaatti tarjolla olevaan tehtävään. Tämä on myös erinomainen mahdollisuus Oman osaamisen tuotteistamiseen.

Jos haluat, että juuri sinun hakemuksesi erottuu joukosta, niin pyri hyödyntämään edellisessä kappaleessa kertomiamme 9-vinkkiä, kun kirjoitat avointa hakemusta. Hyvä esittelyteksti ja sen perusperiaatteet toimivat nimittäin äärimmäisen hyvänä pohjana myös avoimen hakemuksen kirjoittamiselle.

Ylimääräinen vinkki: keskity tarkkaan vastaanottajaan aina, kun se on mahdollista

Siinä missä esittelyteksti voi olla missä yhteydessä tahansa, CV:ssä sen tarkoitus on puhutella juuri sitä yritystä, jonne olet hakemassa töihin.

Kun kirjoitat CV:n liitteenä olevaa avointa hakemusta, niin varmista, että koko dokumentti on kohdennettu juuri sille yritykselle.

  • Kerro miksi olet hakenut juuri kyseiseen yritykseen ja tehtävään
  • Minkälaisia tunteita yritys sinussa herättää
  • Mitä tarjoat vastineeksi työpaikasta, eli miten voit auttaa kehittämään kyseisen yrityksen liiketoimintaa eteenpäin?

Työnantajan näkökulmasta tarkasteltuna, mikään ei ole raskaampaa kuin käydä läpi hakemuksia, joista näkee selvästi, että samanlainen lähtee lähes muokkaamattomana kaikille muillekin vastaanottajille. Mitä mieleenpainuvampi esittely itsestä on, sitä paremmin jää uusien ihmisten mieleen.